Joulu lähestyy nopeasti ja kiire on kova. Lauantaina alkaa loma, mutta siihen asti pitäis vielä jaksaa. Tosin en mää ihan vapaalla ole, sillä maanantai ja tiistai päivä menee sisustuskaupassa töissä ja jouluaaton teen kaikki tallit ja lisäksi jouluaattona meille tulee noin 10 ihmistä viettämään joulua, joten hommaa on. Siivoukset on aloittamatta ja oikeestaan kaikki muukin. Noo onneksi on kaikki yöt aikaa ja jouluaaton jälkeen ei sitten vähään aikaan mitään kummempia olekkaan.
Viimekertaisesta normi kuulumispostauksesta on jo aikaa. Mitään kummempia ei kuitenkaan ole tapahtunut. Viime viikko sisälsi puomitreeniä, jossa heppa oli todella innoissaan ja teki taas selvästi hyvää sen päälle. Lisäksi viime viikolla Kalle sai juosta vapaana ja se oli todella hieno. Sen ravi on vapaana ollessa muuttunut todella paljon joustavammaksi ja isommaksi mitä ennen, eikä se laukkaa täysiä kuin päätön kana ympäri maneesia. Tuntuu, että se oikeen esiintyy ja tietää olevansa hieno. Normi koulutreenitkin ovat sujuneet paremmin. Hevosella oli viikonloppuna lauantaina vapaata ja taas maanantaina vapaata, mutta silti se on ollut suht hyvä. Kiukuttelua on korkeintaan kerran testannut ratsastuksen aikana, mutta huomattuaan ettei siitä ole hyötyä on heppa toiminut kivasti. Laukassa se saisi olla paremmin takapään päällä, niinkuin muussakin liikkumisessa, mutta pikkuhiljaa. Nyt se kuitenkin antaa ratsastaa itseään ja tekee kaikki hyvin.
Parempaan liikkumiseen ja tehtävien suorittamisee vaadittaisiin parempaa ratsastusta. Noo jospa sitten joulun jälkeen aletaan taas tekemään vaikeampia juttuja, kun nyt on jutut mennyt ihan jumppaillessa.
Eilen keskiviikkona hevonen oli hieman entisiä päiviä huonompia. Se ei ollut vielä saanut aamuruokia, sillä ruokinta oli hieman normaalia myöhemmin. Hevonen sai syödä samalla kun laitoin sitä kuntoon, mutta se oli hieman kärttyinen ja nälkäinen. Ratsastuksessakin huomasi että se oli normaalia ärtyneempi, eikä ihme sillä Kallella on herkkä vatsa ja vatsahapot päässyt vähän enemmän jylläämään, jolloin vatsa oli luultavasti arempi ja se suoraan vaikutti ratsastettavuuteen. Keskiviikkona olikin ihan kevyt askellajit läpi, eikä mitään sen kummempia.
Tänään heppa viettää luultavasti vapaata, sillä joulusiivous tarvitsisi töiden jälkeen aloitella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti