Luukku 22: Ratsastushistoriani

Ensimmäisen kerran viralliselle ratsastustunnille menin vuonna 1995 ollessani 5v. En ennen juurikaan välittänyt hevosista, sillä en niiden kanssa sen enempää ollut tekemisissä. Minun perheessä ei koskaan ole kukaan ratsastanut, eikä edelleenkään kukaan muu meiltä ole kiinnostunut hevosista tai tiedä niistä mitään. Ensimmäiselle tunnille äiti kuitenkin mut silloin vuonna 1995 laittoi Mynämäkeen Pietilän tallille. Oltiin ekalla tunnilla ainakin Suvin kanssa samaan aikaan. Ensimmäisellä kerralla menin kirjavalla shetlanniponilla, joka teki juuri niin kuin opettaja kentän laidalta huusi.

Monta vuotta käytiinkin Pietilässä. Välillä tuli tiputtua monia kertoja samalla tunnilla, mutta siitähän se tasapaino kehittyi. Käytiin Pietilässä myös välillä tallin järjestämissä kisoissa, joissa menestys ei niin huimaa ollut. Ensimmäisellä kerralla mut hylättiin, kun en kiertänyt lähtöviivaa ollenkaan, seuraavalla kerralla taisin mennä jo isolla suomenhevosella ja kisat alkoivat suhteutetulla välillä, jossa ensimmäisellä esteellä lensin kaulalle ja toisella esteellä sitten maahan. Nämä kisat ovatkin jääneet parhaiten mieleen. Käytiin myös useilla leireillä. Pienenä en leirillä edes suihkussa halunnut käydä, ettei vaan hevosen haju lähde itsestä, niin hevoshullu olin. Pietilässä kävin muistaakseni vähintään 5 vuotta, kunnes siellä alko toiminta vähentyä. Pieni ratsastustauko tuli kyseiseen väliin, jonka jälkeen Vehmaalle tuli Kunnaksen Reginan pitämä talli.

Tallilla oli hienot isot hevoset ja pikkuponeja ei ollenkaan. Tänö aikana kun Reksulla kävin, opin varmasti ratsastuksesta eniten.  Reksun hepat ei todellakaan ollut mitään helppoja ja yksinkertaisia varsinkaan niin alottelevalle ja nuorelle ratsastajalle. Pikkuhiljaa taidot kuitenkin ovat kehittyneet. Muutamien vuosien jälkeen toiminta alkoi kuitenkin loppumaan ja vain muutama hevonen siirtyi uuteen talliin. Kävin Reksulla ihan loppuun asti ja lopussa ratsastin paljon Mariasz nimisellä ruunalla. Takkuisen alun jälkeen se kulki jo loppuaikoina aika kivasti. Oli kuitenkin taas aika vaihtaa tallia, sillä viimeinenkin tuntitoiminta loppui.

Mariasz heppa juuri ennen talli vaihtoa

Seuraavaksi siirryin Rautilan hevosharrastekeskukseen, jossa aikaa tuli vietettyä lähes kaikki päivät koulun jälkeen. Ratsastuksellisesti en oikeen koskaan päässyt sinuiksi paikan ratsastustyyliin ja en usko oppineeni kovinkaan paljon tästä ajasta.

Takkela,yksi kivoimmista suokeista, jota tiedän

 Aika pian tänne tallille mentyä, tuli kuvioon silloin 19v. LV-tamma Mappi. Mappi on ollutkin yksi minulle tärkeimmistä hevosista. Ensimmäisellä kerralla ja vielä aika pitkään se kuskasi mua ihan miten sattuu ja oli suoraan sanottuna ihan hirveä. 6 yhteisen vuoden aikana hevosesta tuli yksi tärkeimmistä. Se toimi kuin ajatus, eikä sen kanssa tarvinnut missään tilanteessa pelätä. Luotin siihen kuin lujaan betooniin. 6 vuoden jälkeen tämä hevonen kuitenkin lähti hevosten taivaaseen, ennen kun se oli kipeä tai huonossa kunnossa. Mappi lähti siis 25v. laidun kesän jälkeen. Ikävöin edelleen näin 4 vuoden jälkeen hevosta, sillä sen kanssa pääsi murehtimatta laukkaamaan täysillä pitkin peltoja ja sen kanssa pystyi tekemään mitä vaan rennosti. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan ja hyvät muistot hevosesta jäi.

Ihan ekoja kertoja Mapilla ja musta se meni silloin niin hienosti!

Mappi joku 22-23v. Musta se oli aika hieno! Elämänsä kunnossa.

Mapin jälkeen ratsastus lähes jäi, sillä en vaan löytänyt hevosta mikä olisi tuntunut sopivalta.Kävin välillä kavereiden ja tuttujen hevosilla ratsastamassa, mutta mikään ei tuntunut siltä miltä Mappi tuntui. Tämä noin 6 kk aika teki varmasti hyvää, enkä heti olisi edes pystynyt löytämään itselle sopivaa ratsua,

Kirppu, 136cm suokki, oli aika totullemista noin pieneen poniin.

Leidi

Kunnia

Puoli vuotta Mapin jälkeen sattuman kaupalla lähdin kokeilemaan osaava kouluruunaa nimeltään Otto. Otto on vanha kouluhevonen, joka oli jäänyt kilpailukäytöstä pois ja oli ilman ratsastajaa.  Otto oli vahva, että jokaisen ratsastuskerran jälkeen olin täysin poikki. Jatkoin kuitenkin sen kanssa ratsastamista ja olenkin oppinut otolta ihan hirveästi. Ilman tätä opetusmestaria en olisi ollut valmis omaan hevoseen, sillä Oton kanssa koen menneeni paljon eteenpäin ratsastajana. On ollut palkitsevaa kun saa hevosesta viimein irti mitä hienomman hevosen. Pääsi tekemään laukanvaihtoja ja piruetteja ym. , joita ei voinut aikaisemmilla hevosilla kuvitellakkaan.

Pian alkoi kuitenkin tuntua, että vihdoin se oma hevonen olisi saatava ja lisäksi elämäntilanne työpaikan ja urheilu-uran lopettamisen jälkeen teki hevosen oston mahdolliseksi. Kesällä 2013 aloinkin etsimään itselle opetusmestari kouluhevosta. Toisin kuitenkin kävi, kun Kalle tuli. Ostin tempperamenttisen ja herkän entisen laukkahevosen, joka oli viime aikoina ollut estekäytössä. Tämän ruunan kanssa ei mikään ole helppoa, mutta sitäkin palkitsevampaa. Ihastuin Kallen kivaan luonteeseen ja kuitenkin potentiaaliin jota siinä oli näin harrastelijalle. En ole koskaan tykännyt mistään automaateista, vaan haastetta pitää olla. Välillä Kallessa sitä on vähän liikaa ja sen supernopea reaktiokyky onkin saanut minut välillä aina maistelemaan hiekkaa. Viime talvi oli vaikea, mutta nyt olen jo aika hyvin sinut Kallen kanssa ja molemmin puolinen luottamus on kasvanut. Pikkuhiljaa pyritään kohti parempia tuloksia ja loppuikäistä kaveruutta.